<!-- /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-parent:""; margin:0cm; margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-font-family:"Times New Roman";} @page Section1 {size:595.3pt 841.9pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm; mso-header-margin:35.4pt; mso-footer-margin:35.4pt; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;} -->

Miks on niin pelottavaa luottaa itseensä? Mikä tekee siitä niin vaikeeta. Seuraukset? Mikä on pahin mahdollinen mitä voi tapahtuu jos luottaa omiin kykyihin ja arviointiin ja tekee niinkuin vaistot sanoo? Tietty voi olla arviointivirheitä, haha. Mut ei niihin kuole kumminkaan, vai kuoleeko? Ja onko kuolema edes niin paha? Tietämättömyys pelottaa. Kukaan ei tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, sen takia se on niin pelottavaa,ajatuskin puistattaa. Vai onko se vaan illuusiota; pelko? Sen avulla on helppo selittää asioita, omaa käyttäytymistä. On helppo sanoa: mä pelkään. Tai ehkä joillekin ei ole. Ovatko ne ihmiset vahvoja, jotka eivät näytä pelkoa, vai teeskentelijöitä, sillä sisimmässään me kaikki pelkäämme jotakin? Joskus on päiviä, jolloin ei vaan jaksa välittää. Seurauksista, tai muuten ihan mistä vaan. Eikä jaksa ajatella sitä silt kannalt et muut välittää. Ei vaan jaksa..Onko välinpitämättömyys sitte vahvuutta vai pelkurimaista ominaisuutta yrittää suojella itteään elämän kolhuilta? Onko kaikki, mitä näytämme tuntevamme muille, pelkkää teeskentelyä ja meidän oikeat tunteet ovatkin ihan erilaisia? Miksi täytyy teeskennellä, miksi oikeiden tunteiden näyttämistä luokitellaan säälittäväksi, oudoksi tai muuten vaan kokonaisuudessaan hulluudeksi? Onko oikeiden tunteiden seassa sellasta tunnetta ku välinpitämättömyys?
Sisimmässään kaikki välittää. Kohteet ovat vaan jokaisella erilaisia. Missä vaiheessa voi sanoo että välittää jostain? Jos esimerkiksi ensin ihastuu, sitten rakastuu palavasti yhteen ihmiseen, joka ei tunnekaan samoin. Ihastuminen ja rakkaudentunne vähitellen häviää, ne eivät ole pysyviä. Välittäminen jää.. Onko se sitten pysyvin tunne kaikista muista? Ja tavoittelemisarvoisin? Kaikkihan me halutaan että meistä välitettäisiin. Että kuolemamme jälkeen olisimme jonkun muistossa. Tai että joku välittäisi jos meille tapahtuisi jotain. Että joku surisi meidän poissaoloa, joku miettisi meitä ja muistelisi hyviä hetkiä.. Että me merkittäisiin jollekin jotain.
"Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin olet koko maailma." Entä jos ei tiedä onko sellasta ihmistä olemassa, miten sen saa selville? Ja miten voi olla varma että sellanen on. Entä jos on varma, että juuri se henkilö kenen haluaisi tuntevan näin, tai välittävän edes hiukan,ei hevillä tunne? Miten voi saada toisen ihmisen tuntemaan samoin kuin itse, ja näyttämään sen? Sanat eivät yksinään riitä. Eivätkä teot. Ja ristiriitaiset viestit pahentavat oloa ja saavat sen sekavaksi. Miten saada selvyyttä asioihin, jotka merkitsee enemmän itelle kuin sille toiselle?